Viihtyisää asumista kulttuurimaisemassa - historiaa, kulttuuria ja luontoa lähellä

Asuntorakentaminen

Asuntorakentamisesta yleisesti

Erityisesti kunnallistekniikan rakentamisen korkeat kustannukset ja asemakaavoituksen loppuun saattamisen pitkittyminen merkitsivät, ettei Liedon Vanhalinna -säätiöllä ollut taloudellisia mahdollisuuksia aloittaa asuntorakentamista. Kesällä 2008 toteutetuilla ratkaisulla mahdollistettiin asuntorakentamisen aloitus siten, että asuntorakentamiseen tarkoitetut alueet myytiin Liedon Vanhalinna -säätiön perustajalle Turun Yliopistosäätiölle. Liedon Vanhalinna -säätiölle hankittiin linnavuorelta avautuvasta kulttuurimaisemasta maatalousmaata 12 hehtaaria. Liedon Vanhalinna -säätiö voi nyt alueeltaan yhtenäisenä ja velattomana keskittyä tehtävänsä mukaiseen museo- ja kulttuurikeskustoimintaan. Asuntorakentamisen koordinoinnista vastaa siten Turun Yliopistosäätiö. Se tulee myymään tontteja vaiheittain noin vuoteen 2020 saakka ja mahdolliset kustannusten ylittävät tonttien myyntitulot sijoitetaan Vanhalinna -rahastoon. Sen tehtävänä on tukea Turun yliopistossa tapahtuvaa Vanhalinnaan sijoittuvaa tieteellistä tutkimusta ja Vanhalinnan kehittämishankkeita.

Vanhalinnan tilan muinaismuistoalueet ja maisemallisesti merkittävät peltoalueet, jotka ovat valtakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisema-aluetta, rajautuvat Aurajokeen ja luoteessa metsäalueeseen. Metsät toimivat peltoalueen ja muinaismuistoalueen maisemallisena suojavyöhykkeenä. Asuinpientalokorttelit sijoittuvat välittömästi tämän metsäalueen kaakkoispuolelle metsämaastoon, jossa on vaihtelevat korkeuserot. Alueelle on rakennettu meluaidat ja meluvallit istutuksineen rajaamaan alue valtatieltä.

Pientalokorttelien yleisilme on suunniteltu kulttuuriympäristö huomioiden. Rakentamisen ohjaus tapahtuu sekä kaavamääräyksin että rakennustapaohjein. Tontit on muodostettu omiksi rekisteriyksiköikseen. Rakennusten sijoittelu tonteille on ennalta määritelty siten, että avautumissuunnat ja palomääräykset on huomioitu. Tarkemmat ohjeet sisältyvät rakentamistapaohjeisiin. Tiedotamme sivuillamme lisäksi kaavamääräyksistä ja liittymäsopimuksista.