Asemakaava

Liedon Vanhalinna -säätiön 83 hehtaaria ja toistakymmentä rakennusta käsittävän kiinteistön kokonaisvaltainen maankäytön suunnittelu aloitettiin vuonna 1998. Tavoitteena oli paitsi suojella asemakaavalla peruskorjauksen kohteena olleet vanhat museorakennukset myös suojella tilan muinaismuistoalueet sekä tilan maa-alueiden osalta se näkymä, joka avautuu linnavuorelta.  Samoin tavoitteena oli vanhan Hämeen Härkätien museo-osuuden yleisilmeen säilyminen. 

Asemakaava valmisteltiin tuolloin vielä valmisteilla olleen uuden rakennuslain osallistuvuuden hengessä, jossa jo kaavavalmistelussa kaavan osalliset saivat ilmaista mielipiteensä. Kaavoituksen ohjausryhmän muistiot olivat luettavissa sitä varten perustetuilla nettisivuilla ja yleisö pääsi netin välityksellä myös ilmaisemaan mielipiteensä. Yleisötilaisuuksia järjestettiin sekä naapurustolle että kunnan päättäjille.

Valmistelun aikana ns. kasvipuutarhan alueen liikennejärjestelyt osoittautuivat ongelmalliseksi eikä koko tilan asemakaavaa saatu kerralla vahvistetuksi kuten oli tarkoitus. Tämän alueen asemakaava vahvistui Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä vuoden 2007 lopussa. Vanhalinnan reuna-alueiden (yhteensä runsaat 7 ha) asuntorakentamisesta tulevilla tuotoilla tehdään mahdolliseksi tilan rakennuskannan ja ympäristön säilyminen tuleville sukupolville. Maiseman suojelua lisättiin säätiön ostettua kesällä 2008 linnavuorelta avautuvasta maisemasta Aurajoen vastarannalta noin 12 ha:n alueen viljelysmaata.

Asemakaavan asuntorakentamisen osaan on tehty lähinnä teknisluonteiset tarkastukset kaksi kertaa vuonna 2008 ja vuonna 2014. Samassa yhteydessä on määritetty rakennustapaohjeet ao. alueen yhtenäisen tyylin säilyttämiseksi.